maanantai 16. joulukuuta 2013

Toisen maailmansodan aseet

Toisessa maailmansodassa keksittiin uusia aseita, esim. manhattan projekti aloitettiin silloin, jonka ansiosta ydinpommit keksittiin. Hitler ja natsi-Saksa suunnitelivat jättiläistankkeja. M1- ja M3- konepistoolit olivat hyviä uusia aseita toisesssa maailmansodassa. Tunnetuimpia toisen maailmansodan aikaisia konepistooleja ovat yhdysvaltalainen Thompson M1, saksalainen MP-40, brittiläinen Sten, suomalainen Suomi-konepistooli ja neuvostoliittolainen PPŠ-41. Talvisodassa neuvostoarmeija käytti mallia PPD-34. Suomen puolustusvoimat pyrki toisen maailmansodan aikana sijoittamaan jokaiseen jalkaväkiryhmään yhden konepistoolimiehen. Sodan loppuvaiheessa konepistooleita yritettiin saada joka ryhmään kaksi, minkä lisäksi jalkaväkijoukkueessa olisi tullut olla ainakin yksi pikakivääri. Tämäntapaista kokoonpanoa koulutettiin joissakin joukko-osastoissa vielä 1980-luvulla. Vasta 1990-luvun suuret asehankinnat poistivat konepistoolit tavanomaisten joukkojen välineistöstä. 
Saksan aseet:
Luger on saksalainen itsensä lataava pistooli (automaattinen), meni tuotantoon 1908, mutta se on periatteessa paranneltu kopio borcahdista. Luger todettiin todella hyväksi toisen maailmansodan aseeksi, joten se meni siviili myyntiin.
 KAR 98 oli saksan armeijjan peruskivääri. Se oli pulttilukollinen kivääri ja todella tarkka, mutta siinä oli lyhyt kantomatka. Toimi moitteettomasti ja oli arvokas ase hyökkäävälle saksalle.
Gewehr-41. Tämä oli saksalainen automaattikivääri. Sopi hyvin hyökkääjille sekä tarkka ampujille.

Suomi-konepistooli on Aimo.J. Lahden suunnittelema avoimelta lukolta ampuva massasulkutoimintoinen konepistooli.
Suomi-konepistooleja tehtiin n.80 000 kappaletta. Lahti suunnitteli ensimmäisen aseensa bergmann MP18 pohjalta vuonna 1922. Asetta valmisttettiin myös Ruotsissa ja Tanskassa. Natsi-Saksa tilasi tikkakoskelta 3000 kpl. suomi-konepistoolia.
Suomi-konepistooli on yksi merkittävimmistä suomalaisista keksinnöistä.

Tekniset tiedot

9 mm KP/-31 (I)
  • Aseen massa ilman lipasta: 4,6 kg
  • Kokonaispituus: 870 mm
  • Piipun pituus: 314 mm
  • Luodin lähtönopeus: 380–400 m/s
  • Tulinopeus: 750–900 + ls/min
9 mm KP/-31 SJR (II)
  • Aseen massa ilman lipasta: 4,9 kg
  • Kokonaispituus: 925 mm
  • Suujarrulla varustettu malli, muut ominaisuudet kuin perusmallissa.
9 mm KP-31 "KORSU"
  • Aseen massa ilman lipasta: 4,35 kg
  • Kokonaispituus: 745 mm
  • Lopullinen malli pitkällä vaipalla.
  • "Lytistetty" piipun pää.
9 mm KP/-31 "TANKKI"
  • Kokonaispituus: 610 mm. (Varsinaisen aseen pituus, jota jotkin vaippamallit saattoivat lisätä. Myös ase-kokonaisuuden paino riippui vaippamallin painosta. Joissakin vaipoissa oli integroitu panssarikalotti eli "pallo-maski", ja vaippa katsottiin ps-ajoneuvon, eikä sen "apuaseen" osaksi).
Lippaiden massat (tyhjänä/täytenä)
  • Rumpu m/-31 40 ptr. 1 000 g / 1 500 g
  • Rumpu m/-37 70 ptr. 1 030 g / 1 900 g
  • Tanko m/-31 20 ptr. 200 g / 450 g
  • Tanko "ruumisarkku" 50 ptr. 390 g / 1 015 g
  • Tanko m/-54/-55 36 ptr. 400 g / 850 g
Tiedot pohjautuvat lippaiden yllä lueteltuihin nimellistilavuuksiin ja patruunan painoon 12,5 grammaa.
Taulukko lainattu wikipediasta

AK-47 on maailman käytetyin ase. Se luotiin vuonna 1947.
АК-47.jpgAK-47 kivääri
AK-47 on konekivääri, jonka lippaan koko on yleensä 30 luotia.
Tyyppirynnäkkökivääri
ValmistajaIžhmash
ValmistusmaaNeuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
Venäjän lippu Venäjä
Valmistusvuodet1947
Tekniset tiedot
Kaliiperi(t)7,62×39 mm
Aseen pituus870 mm
Piipun pituus415 mm
Paino (tyhjänä)4,3 kg
Lipastanko- / rumpulipas
Kapasiteetti30/40/75 patruunaa
Ammuksen lähtönopeusnoin 710 m/s
Tehokas kantamanoin 300–400 m
Tulinopeus (laukausta/min)600 lks/min
taulukko otettu wikipediasta

saksalainen mp-40 käytössä




suomikonepistooli

thompson
sten konepistooli

2 kommenttia: